Ei, ei ja vielä kerran ei kiitos siirtolaisuussopimukselle.
Keskustelu aiheesta käy kuumana, ja ainakin Saksassa vaaditaan sille myös parlamentaarista käsittelyä. Suomessa hallitus ei ole katsonut tarpeelliseksi, informoida asiasta. Perussuomalaiset ovat nostaneet kyselytunnilla aiheen esille, missä ulkoministeri suorastaan pilkkasi meitä.
Kysymys kuuluu? Miksi allekirjoittaa sopimusta, mikä ei velvoita mihinkään? Mitä arvoa tai funktiota sellaisella asiakirjalla on? On paljonkin. Jopa kunnallisessa päätöksenteossa, usein viitataan vaikkapa vain valtuuston hyväksymään strategiaan. Nimenomaan että: "Kun olemme yhdessä linjanneet näin, niin siitä seuraa sitä ja tätä". Eli aiempi päätös, vaikka ei ole päätös vaan linja-asiapaperi, siis papeeri, se viitoittaa tien. Maahanmuutto ei ole ihmisoikeus, eikä sitä pidä sellaiseksi tehdä.
Sanomalehti Karjalainen, kertoo STT:n jutussa Laura Huhtasaaren kertoneen eduskunnassa siirtolaissopimuksen helpottavan siirtolaisuutta entisestään.Ville Tavio esittikin että, eduskunnan tulisi käsitellä se.
Euroopan maista sopimusta eivät hyväksy: " Itävalta, Puola, Unkari, Tshekki, Kreikka, Tanska, Italia, Slovenia ja Norja ehkä myös Sveitsi, Ruotsi ja Hollanti. Muista Australia, Yhdysvallat, Kanada ja Israel sekä Itä-Aasian Kiina, Etelä-Korea ja Japani.
- Juuri siitä tässä on kyse. Taakanjaosta, ja ennenkaikkea tietoisesta valinnasta lähettää lähtömaihin viesti: "Tervetuloa - ovet on avoinna; ja UNCHR:n/ EU:n Mastercard odottaa ja veronmaksajat maksaa viulut." Vetotekijät tulee poistaa, ei lisätä niitä.
Siirtolaisuudesta ei pidä tehdä ihmisoikeutta.