Turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksiin esitetään muutoksia


Useimmille varmaan tulee täydellisenä yllätyksenä, että järjestelmää käytetään väärin. Siis kun on saanut kielteisen päätöksen, ei ole laillista oikeutta olla maassa, mutta ei haluta lähteä. Jätetään uusi hakemus eli aloitetaan alusta. Nyt tähän esitetään muutosta. Hallituksen esitysluonnos annettiin eduskunnalle 5.joulukuuta.

Sisäministeriö toteaa napakasti: "Turvapaikkajärjestelmä ei toimi, jos lainvoimaisen kielteisen päätöksen saanut ei poistu maasta." Nyt tarkennetaan edellytyksiä ottaa hakemus uudelleen käsiteltäväksi. Ja syytä onkin. Nimittäin hämmennystä, suorastaan tyrmistystä ovat herättäneet prosessin aikana muuttuneet: sukupuolinen suuntautuminen ja jopa uskonnon vaihdot. Nyt hakija joutuu perustelemaan nämä, miksi niitä ei esitetty aikaisemmin.

Hyvää esityksessä on, että viivytystarkoituksessa tehdyt uusintahakemukset ei estä palautusta. Käännyttämispäätös voitaisiin laittaa täytäntöön. Nyt hakemuksia on tehty jopa lentokentällä, palautuksen yhteydessä. Uusintahakemusten määrä on kasvanut voimakkaasti ja monilla on useampia uusintahakemuksia. Migrin mukaan noin puolet kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista on uusintahakemuksia.

Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian lakimuutosten hyväksymisen jälkeen. Muutokset perustuvat EU:n turvapaikkamenettelydirektiiviin, jonka kaikkia säännöksiä Suomi ei ole aiemmin sisällyttänyt ulkomaalaislakiin.

 

0 kommenttia

  • Tätä postausta ei ole vielä kommentoitu, jätä kommentti alapuolelta!

Kommentoi