SUOMEN ETUJA KANNATTAA PUOLUSTAA


Suomen etuja kannattaa puolustaa

Tähän aikaan vuodesta eduskunta valmistelee ensi vuoden valtion talousarviota. Ihan kuriositeettina, tänä vuonna olemme ottaneet lisää velkaa tulevien sukupolvien maksettavaksi noin 20 000 miljoonaa euroa. Toivotaan, että ensi vuonna selvitään vähemmällä, esitys on, että uutta velkaa tarvitaan 11 700 miljoonaa!

Rahasta ei ole ollut pulaa, kun hallitus esittelee hyviä hankkeitaan. Vaikkapa suurten kaupunkien julkisen liikenteen kehittäminen 775 miljoonaa euroa.

Se hämmentää ekonomia. Hyvä julkinen liikenne hyödyttää kaikkia meitä ja auttaa ilmastotalkoissa, mutta kun sitä rahaa ei ole. No, tässä koronasaumassa sitä löytyy – velaksi.

Olemme hyväksyneet koronatoimet eduskunnassa, edustajien määrä täysistunnoissa on rajoitettu alle puoleen normaalista. Kaikki on tehty terveysturvallisuus edellä ja yhteisen edun niin vaatiessa.

On yksimielisyys. Mutta politiikasta olemme toki eri mieltä. Velkaantumisen ohella erityisen huolestuneita olemme niin ilmasto- kuin eurohumpasta.

Aivan pöyristyttävää on nöyrtyminen EU-eliitin juoksupojaksi niin sanotussa EU:n elvytyspaketissa, kooltaan 750 miljardia. Jokaiselle lienee selvää, että rahaa siihen ei ole, kaikki otetaan velaksi. Ei EU elvytä, vaan ottaa lainaa jäsenvaltioiden yhteisesti maksettavaksi. Suomi maksaa 6,6 miljardia siitä, että saa takaisin 3,2 miljardia, ja se on järjetön diili. Me perussuomalaiset emme kannata sitä, muut puolueet varauksetta.

Itseäni eniten ahdistaa se, että elvytyspaketin takaisinmaksu alkaa vuonna 2028 ja kestää vuoteen 2058. Sitä perustellaan sillä, että kun se on vain reilut 300 miljoonaa vuodessa, Suomi kyllä kykenee siihen.

Ehkä? Mutta en voi olla varma, olenko enää maksamassa vuonna 2058. Siksi en siihen nimeä pistä, ja lasten maksettavaksi en lainaa ota! Niin, seuraava EU-apupaketti lienee jo valmisteilla, vaikka vakuutettiin, että tämä on ainutkertainen.

Onneksi on tulossa vaalit. Kansa saa arvioida, näinkö on hyvä. Vai tarvittaisiinko kerrassaan uusia ajatuksia, jotka veisivät yhteiskuntaa paremmin eteenpäin?

Kuntavaaleissa saatte sellaiset päättäjät omaan kuntaan kuin haluatte. Se on reilua ja demokraattista. Asettukaa itse ehdolle kuntapäättäjäksi.

Oikein ihanaa joulunaikaa ja parempaa uutta vuotta. Pidetään terveysturvallisuudesta huolta. Kyllä me tästä selviämme – yhteistyöllä.

Jussi Wihonen, kansanedustaja, perussuomalaiset

  

Kirjoitus julkaistu Savon Sanomissa 25.11.2020.

https://www.savonsanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/3170077

0 kommenttia

  • Tätä postausta ei ole vielä kommentoitu, jätä kommentti alapuolelta!

Kommentoi