(Mielipidekirjoitus julkaistu Karjalaisessa 5.6.2021)

Kyllä kansa tietää

Seppo Eskelinen arvostelee perussuomalaisia (Mielipide, 3.6.).

Olemme pitkään olleet tutkimusten mukaan suurin duunaripuolue. Toisin kuin väitetään, emme ole esittäneet työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista.

Me perussuomalaisissa haluamme, että palkalla pystyy elämään. Arvostamme suomalaista työtä ja yrittäjyyttä. Olemme ainoa puolue, joka vastustaa halpatyövoimaa. Halpatyövoimalla tarkoitetaan niitä, jotka ovat valmiita ottamaan työtä vastaan heikommilla työehdoilla.

Halpatyöstä saatavalla palkalla ei elä. Raha ei riitä vuokraan ja elinkustannuksiin. Halpatyöläisille on maksettava tulonsiirtoja, asumis-, toimeentulotukea.

Mitkä ovat olleet hallituksen toimet työllisyyden parantamiseksi? Pääministeri Rinne nimesi jo hallituksen aloittaessa lukuisia ”työllisyystyöryhmiä”. Tuloksia on odoteltu jo pari vuotta. Suomalaisella palkansaajalla on vaikeuksia elää palkallaan, kun elämisen kustannukset kasvavat.

Nyt vaaleissa äänestetään muutoksesta. Halutaanko, että holtiton taloudenhoito jatkuu vai haluatko muutosta? Kuinka paljon olet valmis maksamaan lisää veroja ja maksuja?

Tiistaina valtionvarainvaliokunta kuuli uutta valtiovarainministeriä. Nettolainanotto kohoaa 2021, 14 400 miljoonaan siis 14,4 miljardiin. Lisää velkaa lasten ja lastenlasten maksettavaksi. Näin ei voida jatkaa. On pantava suu säkkiä myöten.

Meille perussuomalaisille, tärkeitä ovat kaikki. Emme ole yhden edunsaajaryhmän asialla vaan kaikkien. Työelämän vastakkainasetteluun tulee löytää ratkaisuja. Vanha viisaus: Ketju on niin vahva, kuin heikoin lenkki. Heikommista tulee pitää huolta. Aamupalasmoothieta siemaillessa tämä tuntuu unohtuvan.

Me perussuomalaiset kuuntelemme teitä. Meihin saa ottaa yhteyttä ja vastaamme mielellämme. Toivomme myös, että yhteistyö on antoisaa tulevissakin valtuustoissa.

Meillä on hyvät edellytykset rakentaa Joensuusta entistä parempi kaupunki.

Jussi Wihonen

Kansanedustaja (ps.), valtionvarainkunnan varajäsen, kuntavaaliehdokas, Joensuu

0 kommenttia

  • Tätä postausta ei ole vielä kommentoitu, jätä kommentti alapuolelta!

Kommentoi