Kuopio ansaitsee jalkapallostadionin !


Kuopion kaupunginhallitus käsittelee hankesuunnitelmaa, jonka se on ottanut otto-oikeudella, kun päätöksenteko, huom. siis hankesuunnitelmasta ei ole edennyt. Tilanne on "normaali" kunnallisen päätöksenteon kannalta, jyrkkä ei tai kyllä.

Kuten Joensuussa tällä hetkellä otsikoihin nousseen musiikkitalon kohdalla. Kun olisi niin paljon tärkeämpiä kohteita: "lähikoulu, päiväkoti tai ihan aitoja tarpeita kuten vanhustenhoito." Korostan, että otan kantaa kansanedustajaehdokkaana enkä puutu Kuopion asioihin.

Tämä stadionhanke on tavattovan tärkeä Itä-Suomen kannalta. Juuri tapahtumien järjestämisen näkökulmasta, se palvelee elinvoimaa, tuo ihmisiä alueelle ja käyttäjiä palveluille. Jos näkökulma on niin suppea, kuin pelkkä jalkapallo, se kannattaisi rakentaa pelkästään sillä. Mutta kun otetaan mukaan laajempi näkökulma, kannatus vahvistuu.

Kannattaa lukea hankesuunnitelma. Siinä on valmisteltu virkanäkemys. Kaupunginhallitus 21.1 asia 3. Poimin siitä tämän: "..jotka omalta osaltaan parantavat Kuopion imagoa voimakkaasti kehittyvänä tapahtumakaupunkina. Kuopion stretegiassa on painotettu roolia tapahtumakaupunkina. Stadion on toimii Mölymäen alueen ja koko Kuopion yhtenä vetovoimatekijänä, joka tunnetaan ja tunnustetaan ympäri Suomen.

Toivotaan Kuopion kaupunginhallitukselta Itä-Suomi myönteisiä päätöksiä.


0 kommenttia

  • Tätä postausta ei ole vielä kommentoitu, jätä kommentti alapuolelta!

Kommentoi