Kirjallinen kysymys venäläisten tekemistä asunto-osakekaupoista

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_549+2022.aspx

Eduskunnan puhemiehelle

Venäläisten tekemiin kiinteistökauppoihin on haluttu pitkään jo puuttua. Varsinkin Ukrainan sodan seurauksena ymmärrys kauppojen sallimiseen on ollut vähäistä. Varsinaisia keinoja ei ole tuntunut löytyvät estämään kauppoja, ja tälläkin viikolla uutisoitiin kaupasta lähellä suomalaista varuskuntaa.

Maa- ja kiinteistökauppoja vähemmälle huomiolle ovat jääneet venäläisten asunto-osakekaupat. Ilta-Sanomat esimerkiksi uutisoi[1], että Imatralla on havahduttu asuntokaupan muotoon, jossa venäläiset ovat ostaneet edullisia asunto-osakkeita monen henkilön voimin viisumioikeuden toivossa. Yhdellä asunto-osakkeella on saattanut olla jopa useita kymmeniä venäläisomistajia. Erityisesti on kiinnostuttu edullisista asunnoista. Tarkempia tietoja asuntokaupoista ei ole saatu, sillä isännöitsijöiltä tietoa asuntojen omistajista ei enää nykyisin saa tiedot asuntojen omistajista tulevat kiinteistönvälittäjille jälkijunassa.

Kiristyneiden viisumikäytäntöjen perusteella asunnon ostaminen ei enää oikeuta viisumiin. Herää silti kysymys kuinka paljon kyseistä taktiikkaa on hyväksi käytetty ja kenelle viisumeita on sen varjolla hyväksytty. Tuntuu varsin suurelta turvallisuusriskiltä, jos ei tiedetä ketä ostajina ovat olleet. Erityisesti syrjäseuduilla ja muuttotappiokunnissa asunto-osakkeita on voinut ostaa huokeaan hintaan.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen asunto-osakkeiden hyödyntämisestä viisumien saamiseksi ja
 
onko tietoa kuinka yleisiä venäläisten asunto-osakekaupat ovat olleet, vai onko nykykäytännöillä edes mahdollista saada tietoa venäläisten asunto-osakekauppojen määrästä ja
 
miten tilannetta aiotaan selvittää ja miten tilanteeseen aiotaan puuttua?
 

Helsingissä 24.10.2022

­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­Jussi Wihonen PS

 

[1] https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009149049.html

0 kommenttia

  • Tätä postausta ei ole vielä kommentoitu, jätä kommentti alapuolelta!

Kommentoi