Kirjallinen kysymys korona- ja energiakriisin takia konkurssiin ajautuneista yrittäjistä
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_536+2022.aspx
Eduskunnan puhemiehelle
Korona-aika muutti merkittävästi yhteiskunnan toimintaa. Esimerkiksi matkailu- ja ravintola-ala on viime vuodet tuskailtu rajoitusten kanssa, lisäksi asiakkaiden kulutustottumukset ovat muuttuneet. Yritykset ovat joutuneet tekemään paljon töitä pysyäkseen toimintakuntoisina. Piristystä on onneksi nähty, mutta kun näytti jo siltä, että koronamöröstä päästiin eroon, iski energiakriisi. Nyt yritykset tuskailevat kasvavien sähkölaskujen ja raaka-aineiden hinnannousujen kanssa.
Konkurssien määrä on nyt syksyllä lähtenyt kasvuun. Tilastokeskus kuitenkin huomauttaa, että vireille pantujen konkurssien kasvuun vaikuttaa se, että konkurssiin hakemista rajoitettiin viime vuoden syyskuun loppuun saakka koronan aiheuttaman konkurssiaallon estämiseksi. Energiakriisi on koronan yli juuri ja juuri selvinneille yrityksille viimeinen niitti. Vaikka toiminta olisi ollut juuri ja juuri kannattavaa niin energian hinnannousun jälkeen ei monelle jää muuta vaihtoehtoa.
Yrittämiseen kuuluu riskit, mutta voidaan varmaan todeta, etteivät viime vuosien aikana yritysten toimintaympäristöä voi kuvata kovin normaaliksi. Ensin on luovittu rajoitusten läpi ja nyt kustannukset ovat nousseet merkittävästi lyhyessä ajassa. Tilanne ei ole juuri helpottamassa lähiaikoina, joten monet joutuvat nyt miettimään, että onko liiketoiminnan pyörittämisessä enää mitään järkeä. Ongelmia tämä aiheuttaa paitsi yrittäjille, niin myös lukuisille työntekijöille. Erityisesti matkailu- ja ravintola-alalla tilanne on kriisien aikaan ollut erityisen epävarmaa.
Tärkeää olisi, että valtio tukisi yritysten toimintaa ja yrittäjien mahdollisuuksia kriisin keskellä. Erityisen tärkeää olisi huolehtia niistä, jotka ovat joutuneet kärsimään viime vuosien kriiseistä, ja jotka ovat joutuneet ajamaan toimintaansa alas. Vaarana on, että esimerkiksi maksuhäiriömerkinnät vaikeuttavat ihmisten tulevaisuutta. Ihmisille pitää antaa mahdollisuus yrittää uudestaan.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Helsingissä 19.10.2022
Jussi Wihonen PS
Good Afternoon,
My name is Megan, from The Akira Team – I just noticed your website through your Entireweb Website Listing, and wanted to get in touch with you right away.
We have a special offer for your website today, and that is 1st Page Rankings in all major search engines (That’s Google, Yahoo and Bing) + social media and video commercial advertising starting at just $29.99 which I am ABSOLUTELY certain will benefit your website and business, by bringing you LOTS of new customers, very very quickly.
Visit useakira.com if you want your website to be at the TOP of Google, Yahoo and Bing, AND we can get you started immediately. Or visit useakira.com/11yearexclusive.html in the next 12 hours for a HUGE half price offer + your 2nd year free of charge.
I look forward to hearing back from you.
Cheers!
Megan
The Akira Team
Executive Page One Relations
f9lmgz9120h