Kiitos ukki, että saimme juhlia 101v


Itsenäisyyspäivänä kunnioitetaan sotiemme veteraaneja, heitä joita saamme kiittää. Oma ukkini oli sodassa. Kiitos Ukki. Selvisi hengissä, mutta tuttuja ovat tarinat. Lähelle tulee tuo Joensuun Tulliportinkadun pommitus, kun hävittäjät pudotteli pommeja, autokolonnaan jossa ukki oli automiehenä. Kertoi että renkaat lentelivät puihin. Ei ole syytä epäillä, kertomusta.

Me kun edustamme kansaa, vietimme juhlapäivän - kansaa palvellen. Aamusta menimme isolla porukalla, kävelykadulle tarjoamaan höyryävää glögiä+pipareita. Mukana oli myös maakunnan parasta Karelian Lihajalosteen Jokipoika* grillimakkaraa. Kiitos Tiina Liperistä, Klasu Kesälahdelta, Pekka Tuupovaarasta, Jouni, Juha-Matti, Jussi, Visa, Hannu, ja grillimestari Sampsa. Politiikka on #joukkuepeli.

Ehkä koskettavin oli ikäseni kaveri, kun hän toi oman äitinsä kuultavaksi. Kertoi, että: "Kun Rouva käy, nostamassa omalta tililtään käteistä, vaikkapa vain 500€": Häneltä vaaditaan selvitys, mihin aikoo käyttää? Kyllä, mihin aikoo, käyttää omat rahansa. He olivat kerrassaan pöyristyneitä. Ymmärtävät sen, että rahanpesun ehkäisemiseksi, jos tallettaa, isoja summia, kysytään rahojen alkuperää? Pitävät nöyryyttävänä, suorastaa törkeänä, yksityiselämään kajoamisena. Siis tämän päivän Suomessa? Lupasin selvittää. Ja myös vastata. Huomenna.

Tätä varten ollaan. Yhden asian puolue. Ei puhuta muusta kuin maahanmuutosta. No onpa sitä tullut tehtyä joskus jotain muutakin. Niin, johtuukohan tämä nyt siitä?

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ SUOMI !

 

0 kommenttia

  • Tätä postausta ei ole vielä kommentoitu, jätä kommentti alapuolelta!

Kommentoi