Kiitos Reijola - kansa tietää!


Ensin kiitän Mattia, joka soitti kesken kaiken ja lupasi äänestää. Nöyrä kiitos. Numero on tallessa. Sari sairaanhoitaja tuli jututtamaan; kertoi arvostavansa puolueemme puheenjohtajan Jussi Halla-ahon, rauhallisuutta ja asiantuntemusta. Oli vakuuttunut. Lupasin viedä hänelle terveiset, jos on mahdollisuus jututtaa huomenna torstaina YLE TV1 - puoluepäivänä kun tulee suorana klo 21. Lähdemme Sampsan kanssa yleisöksi, kannustamaan.

Opettajarouva, kertoi käytännössä saman. Kerroin että, mielestäni koulutus on investointi, joka ei tietenkään tuloudu vuodessa tai parissa, mutta mikäli haluamme säilyttää kansainvälisen kilpailukykymme, panostusta pitää lisätä, ei vähentää kuten nykyinen hallitus on tehnyt? Myöhäistä on arvostella, mutta pieleen meni. Tähän minulta on tulossa aloite. Koskee nuorten työllistymistä.

Nuoria, siis alle 25-vuotiaita näkyy lisääntyvässä määrin. He eivät palopuheita kaipaa, ovat jo päättäneet äänestää Perussuomalaisia. Itseäni ilahduttaa se, että äänestäjiä ajatellen, emme enää ole äijäpuolue ollenkaan. Ikähaitari on laaja, ja naiset ovat topakoita. Nykyinen holtiton maahanmuuttopolitikka, saa läikkymään yli. Meihin luotetaan.

Yksi tuli kertomaan että: Kun tämä kolme miljardia, mikä nyt pistetään taivaan tuuliin, saadaan hyödyttämään omaa kansaa, tulee hoitajamitoitukset ja monet tärkeät asiat kuntoon. Itseäni puhutteli eniten iäkkään rouvan kertomus siitä että:

800€:n eläkkeellä ei tule toimeen. Kun maksaa vuokrat, enää ei jää lääkkeisiin rahaa. Ei varmasti, kun syödäkin pitää. Tämä on häpeäksi, meille päättäjille. Pienien eläkkeiden verotusta on kevennettävä niin, että käteen jäävä osuus kasvaa ja lääkkeet saa ostettua. Ja muutos on otettava hallitusohjelmaan. Heti. Yhteiskunnan varauden luoneista tulee pitää huoli. Se on meidän tehtävä. #sanoistatekoihin. Kiitos Veijo, Sampsa  ja Rykä. Kiitos kaikille jututtaneille. Perjantaina olemme Ylämyllyllä. Tervetuloa maistelemaan paikallista Jokipoika*-grillimakkaraa.

0 kommenttia

  • Tätä postausta ei ole vielä kommentoitu, jätä kommentti alapuolelta!

Kommentoi