Saimme paikan kauppias Jari ja Anita Venäläisen K-marketilta Kontiolahdesta. Teltan ja grillin toi aina ahkerat Mika ja Sanna, Kontiolahdella on myös aktiivinen talkooporukka, kuten Markku, Kauko ja Pekka, heidän apunsa on korvaamaton.
"Tänään vituttaa kaikki!"- pisti enolaismies keskustelunavukseksi, kun kysyin "Mikä yhteiskunnassa on pielessä?" Kyse ei ollut enemmästä kuin: "Sekä eläkettä että toimeentulotukea on leikattu - kyllä neljä euroa molempia!". Siis tämä Sipilän hallitus leikkasi. Että turha on tulla kurkku suorana kehuamaan että: "Pantiin Suomen asiat kuntoon". Se että vienti vetää ja työllisyys paranee, ei ole näkynyt; kovin konkreettisesti täällä Itä-Suomessa, vielä.
Kontiolahdessa oli paljon tukijoita: Minna, Seppo, Pekka, Peko, Make. Kariveen vaimo Pirkko kävi kaupalla, laitoin herralle makkarat kotiinviemiseksi. Kiitos Teille kaikille. Jussi jututti porukoita, Sampsa grillasi makkaraa. Tapasin myös yhden isäni tuttun, kaikki tuntee Maurin. Sattuipa suorastaan legendaarinen Kyläkauppias Ville Varparannalta samaan aikaan, muisteltiin menneitä kun saatavuus oli kunnossa, ja asiakkaita palveltiin. Oli myös paikallinen Kepun kunnanhallituksen jäsen poikansa kanssa jonka kanssa vaihdettiin ajatuksia. Olemme molemmat Maakunnan puolesta-kampanjassa.
Marjatta oli ollut kuuntelemassa kuntaministeriä; yksikään ei ollut kehunut, vaan haukkunut. Osaan olla kiitollinen tukijoille. "Myö ollaan mietitty, että äänestetään Jussi sinut sinne eduskuntaan". Täysillä vedetään, myös vaalien jälkeen. Tervetuloa tukiryhmään...
Erityiskiitos kansanedustaja Tom Packalen vierailusta Pohjois-Karjalaan, hyvistä keskusteluista, ja erityisesti kaikkien huomioonottamisesta! Hienoa Työtä!