Kiitos kannatuksesta - kansa. #äänestäsuomitakaisin


Perussuomalaisten puheenjohtaja toivoo että kansa palkitsee tinkimättömän linjamme, suomalaisten puolustamisesta ja eduskuntaryhmän koko liki tuplaantuu 30 :n kansanedustajaan nykyisestä seitsemästätoista.

Perussuomalaiset ovat vaihtoehto. Vaaliohjelmamme on selkeä ja tarjoamme kansantajuisen ja ymmärrettävän näkemyksen niin talouslinjauksiin, mikä lienee se kaikista tärkein, toisaalta nyt paljon puhuttaviin ilmastokysymyksiin ja luonnollisesti aivan ikioma maahanmuuttopolittiinen ohjelma, jota vanhat puolueet nyt kilvan kopioivat.

"Julkisen vallan tehtävä on puolustaa Suomen ja suomalaisten etua. Mitään muuta järkevää perustelua Suomi-nimisen valtion olemassaololle ei ole. Suomen valtio on olemassa suomalaisia varten, ja sen täytyy aina huolehtia ensisijaisesti suomalaisista."

Voiko sen selkeämmin sanoa? Anna tukesi tälle linjalle. Näin prognoosina, haluaisin todeta, että: Hallituksen kannatus hupenee päivä päivältä. On hyvin mahdollista, jopa todennäköistä että samalla kun saavutamme heidät, panemme vilkun päälle, porhallamme ohi. Se on mahdollista, vain Teidän tuella. Työtä teemme täysin palkein jokaikinen päivä vaaleihin asti. Täysillä. Podiumille pääseminen on mahdollista mutta tarvitsemme Teitä. Pitkään mukana olleena, olen pannut merkille, että monet ovat rohkaistuneet tukemaan nyt kun olemme myötätuulessa. HIENOA. Saa soittaa 0400-179400 ja laittaa viestiä jussi@jussiwihonen.fi. Kiitos tuestanne! #sanoistatekoihin

0 kommenttia

  • Tätä postausta ei ole vielä kommentoitu, jätä kommentti alapuolelta!

Kommentoi