Sanomalehti Karjalaisen mielestä eduskunnassa pitää istua EU-parlamentin malliin. Miksi? Kun kyse on Suomen eduskunnasta? Pääkirjoitus 04.05. Näkemys on "mielenkiintoinen" sillä perinteet ovat hyvin pitkät. Asioista on tapana sopia, mutta ilmeisesti Perussuomalaisten nouseminen valtakunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi on saanut päälle täyden paniikin.
Asiallisesti siirrolle ei ole mitään perustetta. RKP:n toive on ymmärrettävä, vastaavasti voidaan kysyä, eikö Perussuomalaisten toive ole samanarvoinen? Oikeasti kyseessä on provokaatio, pyrkimys kyykyttää vaalivoittajia, siirtämällä heidät heti alkuun sivuun medialta. Niin ettei iso ryhmä näkyisi TV-kuvissa.
Kun historiallisesti jako on ollut talouspoliittinen värikartta, mikään ei puhu sen puolesta, että keskusta-oikeistolainen Perussuomalaiset olisi siirrettävä laitaan? Istumajärjestys kuuluu eduskunnassa sovittaviin asioihin, ei äänestettäviin. Tiettävästi 1970-luvulla asiasta on on äänestetty.
Eduskunnan arvovallan kannalta on helppo yhtyä varapuhemies Risikon sanoihin että: ”Jos ei kompromissia, pitäisikö pysyä nykyisessä?” Kun aiemmin ei ole ollut ongelmaa, tuskin sitä syntyy nytkään. Niin, tämähän ei ollut sopimus, vaan yhden ryhmän ilmoitus, istumajärjestystä muutetaan! Haluttiin potkia aisan yli ja näyttää kaapin paikkaa, vaikkei se palvele ketään?