Puolueen talous- ja sosiaalipoliittinen ohjelma esitellään huomenna torstaina "Tuumaustunnilla" klo 11. Valotan tässä ennakkoon sitä.
"Tehtävämme on pitää huolta suomalaisista ja lisätä kansallista yhteenkuuluvuutta" Valtion tulee taata, että Suomessa pärjää omalla työnteolla, ahkeruudesta palkitaan, ja menestys sallitaan. Meidän mielestämme vaurastumisen on oltava mahdollista normaalilla työnteolla.
Meidän mielestämme oleellista on painottaa perusasioihin panostamista ja eräänlaista terveen järjen talouspolitiikkaa. Meidän tulee pitää huolta suomalaisista heikoimmista ja pyrkiä lisäämään hyvinvointia.
Meidän mielestämme Suomi ei voi vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen paikata jatkuvaa budjettialijäämää velanotolla. Perusasioihin keskittyminen tarkoittaa sitä, että ensisijaisiin kohteisiin jaetaan ensin – eli me priorisoimme. Maahanmuuttajien vuodesta toiseen jatkuva kotoutus ei esimerkiksi ole prioriteettimme.
Poliittisten ja taloudellisten etupiirien sijaan talouspolitiikan ytimessä on oltava Suomen ja suomalaisten etu. Suomen verotusta on kokonaisvaltaisesti uudistettava. Varsinkin korkeaa asumisen, energian ja liikenteen verotusta on leikattava ja kohtuullistettava keskituloisten palkkaverotusta. Työllistymisessä tämän maan pien-, mikro- ja yksinyrittäjät ovat avainasemassa.
Kasvuyrityksiä tarvitaan lisää, jotta Suomen ohueksi jäänyt keskikoon yrityssektori vahvistuisi. Kunnia-asiamme on että: Heikommista pidetään huolta. Tässä linkki Perussuomalaisten puolueohjelmiin.