Parlamentista
EU:lla ei ole rahaa sentin senttiä. On vain jäsenmaiden yhteisiä maksuosuuksia. Suomalaisittain, veronmaksajien rahaa. Kaikki uudet esitykset luodaan velaksi. Siis me maksamme, nyt jopa avustuksina Etelä-Euroopan maihin. Tulonsiirtoja pohjoisesta etelään.
Uusin taikatemppu on 750 miljardin euron elpymisrahasto, Euroopan vakausmekanismin (EVM) hätälainat 240 miljardia, Sure-rahaston lainat 100 miljardia, Euroopan investointipankin yrityslainat 200 miljardia. Suomen osuudeksi ja vastuiksi on arvioitu 20 – 40 miljardia. Vertailun vuoksi valtion budjetti vuodelle 2020 oli yhteensä 57,69 miljardia.
Näiden lisäksi Euroopan keskuspankki EKP on aloittanut 750 miljardin euron hätärahoituksen, jossa se ostaa etupäässä pankeilta eurovaltioiden ja yritysten joukkolainoja. Puhutaan valtavista summista. Sen sijaan, että kiistelemme uudesta tukipaketista, pitäisi tarkastella kokonaisuutta.
Suomi tukee ja takaa miljardeilla EU:n velkaa jo velassa olevien maiden talouden hoitoon. Velkaa maksetaan lisävelalla. Ajatus digitalisaatiosta, vihreästä taloudesta ja eurooppalaisesta hyvinvointivaltiosta on kaunis, mutta uskooko siihen enää kukaan?
Todellisuudessa ollaan pelastamassa Saksan ja Ranskan pankkeja, joilla on saatavia ylivelkaantuneista Etelä-Euroopan maista. Samalla edistetään liittovaltiokehitystä, onpa väläytetty jopa EU:n veronkeräämisoikeutta. Valtaa halutaan siirtää entistä enemmän Brysseliin. Suomi ei ole kokoaan suurempi EU:ssa, vaikka niin meille uskotellaan. Koronapaketissa Suomi olisi nettomaksaja.
EU:sta pyritään tekemään liittovaltio näillä tukipaketeilla sitomalla jäsenmaat niin tiukasti vastuisiin, ettei karkuun pääse. Siis ilman, että itse asiasta edes päätetään. Nimi vaan paperiin ja mukana olet, halusit tai et.
Käytäntö on osoittanut, että väliaikaisiksi suunnitelluilla rahastoilla on tapana muuttua pysyviksi. Valtio takaa – EU jakaa.
Tähän asti EU:ssa on noudatettu periaatetta, ettei EU-budjettia rahoiteta velkarahalla, koska perussopimus kieltää sen. Suomessa mietittäväksi tulee perustuslaki.
Voidaanko kansallinen suvereniteetti ja huolehtiminen kansalaisten perusoikeuksista taata kasvavien vastuiden myötä? Lähdemmekö EU:n maksumieheksi oman kansan kustannuksella?
Päätös on äärimmäisen periaatteellinen. Suomalaiset on asetettava etusijalle ja eurohumppa jätettävä sikseen.