Kannattaa muistaa kun huomenna pääkirjoituksia lukee, että Hesarin gallup, jonka he teetätti, omista lähtökohdistaan ja kysymyksillään, on suuntaa antava. Pörssiyhtiö tilasi siis omaa agendaa palvelevan tutkimuksen. Siksi en ota kantaa vastauksiin vaan johtopäätöksiin joita esittävät heidän haastattelemat asiantuntijat.
Jokainen voi puntaroida mielessään: "Kannattaako lentoveroa, lihansyönnin vähentämistä, turpeenkäyttökieltoa tai sähkön hinnan nostamista ilmastosyistä". Minä en kannata.
Sen sijaan päästövähennysten tekeminen siellä, missä se on halvinta ja tehokkainta siis EU:n ulkopuolella, sitä kannattaa 70% suomalaisista, perussuomalaisista 81%. Maailman mittakaavassa Suomen osuus on promilleissa. Silti tutkimus tulkitsee että, tämä on tulevan hallituksen ykköstavoite pitää olla ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen. Kuka tätä haluaa, miksi ja kuka tutkimusta uskoo? Eikö meillä ihan aikuisten oikeasti ole suurempia huolia ja murheita? Haloo? Korostettakoon, että toki se on tärkeä kysymys globaalisti.
Professori Eva Heiskanen: "Tarvitaan suunnitelma, joka on tarpeeksi laaja". Tästä on helppo olla yhtä mieltä. Samoin tästä: "Samaan aikaan meillä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole eläissään ostaneet edes kymmentä vuotta uudempaa autoa, saati uutta autoa" Myös maaseudulla on päästävä liikkumaan. Jotain tolkkua ilmastokeskusteluun.