EU:n halpakuskit tulee ja polkee palkat?


Halpatyö puskee Suomeen EU:n ihmesääntöjen avulla, täysin laillisesti. Kabotaasilla tarkoitetaan sitä että Euroopan Unionin jäsenmaiden ja ETA-maiden kuljetusliikkeillä on kabotaasioikeus eli ne voivat hoitaa jäsenmaiden sisäisiä kuljetuksia kunkin maan omien kuljetusliikkeiden tavoin. Mistä on kyse?

Vaikkapa puolalainen kuljetusliike tuo lastin Suomeen. Tullimiesten tehtävä on valvoa, ettei ulkomainen rekka aja lastin tuotuaan enempää kuin kolme Suomen sisäistä ajoa viikossa. Kysymys kuuluu miten valvoo? Temppu tehdään näin: " Kuljetuksen tilaa tanskalainen huolintaliike mutta sen operoi liettualainen alihankkija. Kuski saa liettualaista palkkaa vaikka ajaa Pohjoismaissa."

Suomessa vakuutellaan, että ulkomaiset työntekijät saa Suomessa suomalaista työehtosopimuksen mukaista palkkaa? Ei saa. Kansainvälisiä kuljetuksia ostetaan alihankintana esimerkiksi Baltiasta tai Puolasta. Silloin kuljettajalle voi täysin laillisesti maksaa lähtömaan palkkaa. 

Palkkahaitari on iso. Tilastojen mukaan puolalainen, kansainvälisiä kuljetuksia ajava kuski tienasi toissa vuonna keskimäärin 600 euroa kuussa ja suomalainen 2800 euroa. Bulgarialainen saa vain 300€ kuussa ja se on sitten kymmenesosa. Hierarkian pohjalla ovat EU:n ulkopuolelta tulevat kiertolaiset kuten ukrainalaiset ja filippiiniläiset. He ajavat Saksassa, Tanskassa, jopa Ruotsissa ja asuvat rekoissaan kuukausia.Tätä olisi hyvä kysyä joltain AY-juristilta?

3 kommenttia

  • Matti Pääkkönen

    Siis kabotaasihan purettiin jo 2016. Ulkomaalaiset saavat tietääkseni nykyään ajella niin paljon kuin pystyvät Suomen sisäisiä kuljetuksia, mutta muuten tuo Jussin kirjoitus on asiaa.

  • Sonja Holmblad

    Niin että nytkö tähän vasta herätään? Ovat jo täällä. Tästä on puhuttu jo monta vuotta. Myös Bernerin kanssa on nostettu asia esille. Missä olit 4 vuotta sitten kun olis ollut tarvetta medianäkyvyyteen? Ei se ole kuljettajien syy vaan he jotka tilaavat ja ovat kuljetuksista vastuussa. Jos joku tulee tekemään työt 5 euron tuntipalkalla niin hänet ottavat ja rehellinen suomalainen rekkamies siirtyy kortistoon. Tämä johtuu kilpailusta alalla. Hinnat poljetaan tappiinsa ja hänellä jolla ei ole varaa vastata tähän joutuu sulkemaan putiikkia.

  • Mikko Laiho

    Tässä näkeekin ay pomojen tekopeli suomalaisten rekkakuskien puolustamisessa! Kaikki he niin rakastavat Euta ja sen herkkuja ja matkoja että siellä on niin mukavaa, jotta kotimaa saa pärjätä miten vaa!

Kommentoi