Elinkeinoelämän keskusliitto on esitellyt tavoitteitaan seuraavalle hallituskaudelle. Yllätyksenä tulee se, että: pdf:n sivulla 3 lukee Tärkein:
Suomi on hyvä paikka yrittää ja tehdä työtä. Siis suora kopio Perussuomalaisten ohjelmasta. Ehkä tästä pitää olla otettu. Eli ollaan onnistuttu ohjelmassa, saamaan se EK:n tavoitteeksi. Hienoa.
Laaja raportti sisältää paljon hyviäkin ehdotuksia ja tästä on helppo olla samaa mieltä:
"Suomi ei ole erityisen houkutteleva kohdemaa ulkomaalaisille työntekijöille " Sen sijaan ehdotus työvoiman saatavuusharkinnan poistamisesta oleskelulupamenettelyssä, kyllä lyö vahvasti korvalle suomalaisia duunareita.
Halpatyöntekijät valtaavat maan, näillä esityksillä. Sitä ei voi hyväksyä. Samoin englanninkielen hyväksyminen asiointikieleksi. Ansiosidonnaisen päivärahan enimmäiskeston leikkaaminen (taas!) 50 päivällä tuskin saa työssäkäyviä riemastumaan. En kannata.
Turvapaikan saaneiden osalta palkkatuen enimmäismäärän nostaminen kattamaan 70% palkkakustannuksista on hurja. Käytännössä se tarkoittaisi palkanmaksun siirtämistä veronmaksajien vastuulle ja toimisi vastaavana kutsuhuutona kuin pääministerin aiempi möläytys. Whatsup viestit leviäisivät kulovalkean tavoin ympäri maailmaa, että: "Suomessa on työtä ja palkka kymmenkertainen lähtömaahan verrattuna." Ei kiitos.