Asseri Kinnusen aloite: "Joensuun lopetteva kiintiöpakolaisten vastaanottaminen"


Nuorten tekemä politiikka ja aloitteet jää useimmiten piiloon, tai eivät tule julkaistuksi ollenkaan. Tänään siihen on aihetta, koska valtuustokaverini, Asseri Kinnunen 20v valittiin Perussuomalaiset Nuoret puheenjohtajaksi.

Joensuun lopetteva kiintiöpakolaisten vastaanottaminen otsikoi Asseri aloitteensa 24.9.18 § 138 kaupunginvaltuustolle. Lainaan tähän aloitetta lyhyesti:

" Suomen on keskityttävä pitämään huolta suomalaisista ja Joensuun joensuulaisista. On tuhoisaa ruokkia sellaista väestönvaihtopolitikkaa, joka uhkaa kansallista koheesiota, kansantaloutta ja turvallisuutta sekä lopulta johtaa ulkomaalaisväestön kasvaessa suomalaisten jäämiseen vähemmistöksi omassa maassaan."

Isänmaallista ja kansallismielistä tekstiä nuorelta mieheltä. Ajattelen samoin, olin tehnyt tästä samasta asiasta jo aiemmin kaupunginhallituksen henkilöstö- ja työllisyysjaostossa vastaavan esityksen helmikuussa. Päätös ja eriävä mielipide täältä 13.2.18 §10. Niinpä oli helppo allekirjoittaa Asserin aloite.

Menestystä vaativaan työhön - kolleega.

0 kommenttia

  • Tätä postausta ei ole vielä kommentoitu, jätä kommentti alapuolelta!

Kommentoi