Asiat ymmärrettäväksi
Aluevaalit puhuttavat. Muutoksia ei kannata pelätä. Ne eivät ole meillä Pohjois-Karjalassa suuren suuria, palvelut jatkuvat kuten ennenkin ja tutussa paikassa. Se sama Siun sote, joka on ollut meillä jo viisi vuotta, jatkaa kuten tähänkin asti.
Kehittämisen näkökulmasta, tärkein on hoitoon/lääkäriin pääsy. Pidämme vastuuttomana erilaisia lupauksia paremmista palveluista, takuuajoista hoitoon pääsyyn ja henkilökunnan mitoituksista, joita ei ole realistista toteuttaa, ainakaan lyhyellä aikajänteellä. Asiakas-potilas on tärkein ja hänen tarpeensa olisi oltava kaiken kehittämisen keskiössä.
Toiseksi tärkein on palvelun saatavuus, saavutettavuus. Turha puhua terveysbusseista tai pyörillä olevista palveluista niin kauan kuin ensimmäistäkään ei ole toiminnassa. Lähdemme siitä, että nykyiset palvelupisteet siis ne, joista palvelua saa, säilyvät. Silloin katoaa myös äänestäjiltä huoli ja murhe. On jotain mihin luottaa. Terveyspalvelut ovat useimmille meistä ne kaikkein tärkeimmät.
Palveluasuntoihin on jatkuvat jonot. Kestää liian kaun, ennen kuin sellainen järjestyy. Pitää muistaa, että väestö vanhenee vauhdilla, elää pidempään eli tarve on jatkuvasti kasvussa, myös tulevaisuudessa.
Nykyisen hyvinvointimme luoneet ansaitsisivat parempaa. Meidän pitää pystyä parantamaan.
Henkilökunta pitää ottaa mukaan kaikkeen päätöksentekoon. On täysin kohtuutonta arvostella vähän väliä henkilöstöä, joka yrittää parhaansa. Reilua on myös myöntää tehdyt virheet kaikilla tasoilla myös päättäjien toimesta. Tässä on ollut kuitenkin vuosia päästä alkuun, niin päättäjillä kuin kaikilla.
Vaaleissa on mahdollisuus vaihtaa edustajaa. Tähän asti valtuutetut ovat olleet puolueiden sinne nimeämiä. Nyt tulee suora kansavaali.
Sinä päätä, kenet edustajaksesi haluat! Tähän saakka sote-palveluissa valtaa pitäneet vanhat puolueet ovat näyttönsä antaneet, Siun sote ansaitsee arvoisensa päättäjät. Äänestä uusi aika alkaneeksi.
Jussi Wihonen
kaupunginvaltuutettu, aluevaaliehdokast (ps.)
(Mielipidekirjoitus on julkaistu Karjalaisessa 11.1.2022)